espi2
Chat 7 Audition 1 Chun . Kissingsweetundressedmomanddaughter 0 Kissingsweetundressedmomanddaughter 5 Chun Chat 8

0

Chun osearchtsearchg Chat Chun t Chun t Chat esearchtsearch0 Audition 4
Kissingsweetundressedmomanddaughter 4search55 Chat 21
641505923 Chat )
Bruce Willis, panttivankeja sekä rytinää ja räimettä, kuulostaa tutulta. Hostage on mukava toimintajännäri, jossa Willis esittää kokenutta poliisia. Willis halitsee nämä toimintaroolit, kuin omat taskunsa. Vaikka käsikirjoitus on paikoin hieman ontuva, niin Willis onnistuu tiukalla roolityöllä korvaamaan paljon puutteita. Myös Jonathan Tucker ja Marshall Allman onnistuvat omissa rooleissaan. Elokuvassa on muutama käänne joiden avulla säilytetään katsojan kiinnostus koko elokuvan ajan. Mukavaa viihdettä, pisteitä elokuvalle 3½/5.
-KTB-
Hyvä elokuva. Juoneenkin oli saatu muutamia yllättäviä käänteitä ja pääosan esittäjien roolitkin natsasivat hyvin yhtä lukuunottamatta. Nimittäin Bruce Willisiä, joka vaikutti olevan kaikkea muuta kuin kylmähermoinen kaiken kokenut panttivankitilanteiden rutinoitunut neuvottelija. Vaikkei itse Brucen rooli miellyttänytkään, annan elokuvalle 4+ / 5. Ainesta olisi ollut viiteenkin tähteen. Laatuleffa jokatapauksessa.
suntelli
17.11.2005, 21:44
The Blob - valuva kuolema (1988)
Tämä todellakin oli vieläkin hyvä leffa, ei ois uskonu näin monen vuoden jälkeen.
Prismasta kun tuon vitosella löysi niin pakkohan se oli ostaa ja muistella lapsuutta.
Efektit tietty oli mitä oli, mutta muuten leffana "erinomainen"
5/5 (imdb 5,5/10 blah)
SIN CITY (Frank Miller & Robert Rodriguez, 2005)
Viimein vuokrasin tämän taivaisiin kehutun leffan. Odotukset olivat pakosti melko korkealla. Leffa osoittautui käsittämättömän kehnoksi. Hyvä kun jaksoin loppuun katsoa. Erittäin tylsä tekele. Jatkuva splatter-väkivalta ja verikosto alkoivat rassata pahasti. Visuaalisuus toki omintakeinen mutta sittenkin epäinnostava. Musiikki kliseistä. Näyttelijäsuorituksia en menisi kehumaan. Kamerankäyttö oli mitä oli. Vastenmielinen leffa.
1.5 / 5
vintsukka
18.11.2005, 01:34
Viimeisimmät DVD-ostokset olivat syynissä.
Tim Burtonin Corpse Bride tuli katsastettua viime viikolla ja sen innoittamana ja kaverien kehumana pistin tilaukseen miehen aikaisemman animaation The Nightmare Before Christmas (title/tt0107688/) (1993). Tämä olikin selkeästi enemmän musikaali kuin Corpse Bride, ja CB:ssa juuri laulukohtaukset olivat niitä kaikkein tylsimpiä. Oli Nightmaressa pari hyvääkin kappaletta mutta kävi äkkiä tylsäksi. Perusidea oli ihan hauska mutta jotenkin siitä ei saatu puristettua kaikkia mehuja keitokseen mukaan. Ei vakuuttanut. 2.5/5
SubTV:n World Poker Tourin nostattama pokeri-innostus ja Playn halpa hinta saivat tilaamaan mainion korttipelidraaman Rounders (title/tt0128442/) (1998). Leffaa katsoessa tuli oikeastaan sama tuntemus kuin ensimmäistä kertaa WPT:ia katsellessa, että kuinka noin yksinkertaisesta pelistä voi saada aikaan näin iskevää viihdettä. Olin tämän joskus vuosia sitten nähnyt mutta nyt kun tiesin mitä Texas Hold 'Em tarkoittaa, leffa antoi paljon enemmän. Kuten sanottua, korttien lätkimisestä saa aikaan menevää draamaa ja loistava näyttelijäkaarti hoitaa homman kotiin. Matt Damon, Edward Norton, John Turturro, John Malkovich ja Martin Landau on vakuuttava lista. Pisteitä 4/5
The Cynic, the Rat & the Fist (1977) - Il cinico, l'infame, il violento
Maurizio Merli ja John Saxon - kovaotteiset miehet II. Napoli violentan kaltainen italocrime, jossa Merli jatkaa kovan kytän rooliaan tällä kertaa pallottelemalla Rooman kahden hallitsevan rikospomon välillä. Ei yllä aivan edeltäjänsä tasolle, vaikka tällä kertaa mukaan on saatu Tomas Miliankin. Sisältää kohtuullisen viileän Ad ogni coston kaltaisen heist-kohtauksen. 3.5/5
Aliens: Special Extended Director's Whatever Edition (1986)
Unohdin koko Quadrilogyn hyllyn kätköihin, vaikka tämä DC oli vielä näkemättä. Erittäin viihdyttävää scifitoimintaahan tämä pidempikin versio oli. Eräs lisäys tosin toi itselleni mieleen Goldeneyen (N64), ja tästä syystä tuo jakso herätti itsessäni lähinnä hilpeyttä. Versioita en lähde vertailemaan, koska kyse on loppujen lopuksi vain suoraviivaisesta toimintaviihteestä. Ja tähän tarkoitukseen kelpaavat molemmat. 4/5
Day of Anger (1968) - I giorni dell'ira
Yllättävän hieno spagu Valeriilta. Vaikka Leone-vaikutteet näkyvätkin elokuvasta selvimmin, juonesta ja Van Cleefin ja Gemman rooleista tulee lähinnä mieleen Hawksin loistava Red River. Tämä on kuitenkin italowesternia "leonemaisimmillaan" eikä vähiten sen vuoksi, että Valerii toimi Leonen apulaisohjaajana kolme vuotta aikaisemmin. Elokuvan kruunaa mainio loppukohtaus. 4/5
Eastwood1
18.11.2005, 17:45
Day of Anger (1968) - I giorni dell'ira
Yllättävän hieno spagu Valeriilta. Vaikka Leone-vaikutteet näkyvätkin elokuvasta selvimmin, juonesta ja Van Cleefin ja Gemman rooleista tulee lähinnä mieleen Hawksin loistava Red River. Tämä on kuitenkin italowesternia "leonemaisimmillaan" eikä vähiten sen vuoksi, että Valerii toimi Leonen apulaisohjaajana kolme vuotta aikaisemmin. Elokuvan kruunaa mainio loppukohtaus. 4/5
Ihan offtopiccina ja mielenkiinnosta kysäisen, että mistäs kyseisen leffan hankit?
Ilmestyskirja Nyt. Redux
Whoa fucking what. Olipahan leffa. Ei oikein tiedä mitä tästä sanoisi. Ohjaus oli ihan mukiinmenevää, ei mitään überiä. Martin Sheenini ja sen viiksivallun (nimi?) roolisuoritukset olivat aika rautaa. Brandosta en ole ikinä tykännyt, enkä tykkää tämänkään jälkeen.
Mutta itse leffa. En tiedä, mutta semmoinen outo wtf- fiilis vallitsi melkein koko elokuvan ajan. Ja se loppu. Olisiko siitä pitänyt tajuta jotain muuta kuin että se Willard tappo Kurtzin ja se vapautti ne vietnamit ja ne oli fiiliksissä?
Olisi myös mielenkiintoista tietää, että perustuiko leffa jollain tapaa Raamatun Ilmestyskirjoihin.
Aika ajoin hieman tylsä (nukahdin kerran), olisiko pitänyt katsoa leikattu versio? Ja ja.. mitäs vielä. No ainakin elokuvahistorian top-5 one-linerista/dialogista plussaa.
Pisteitä en lähde antamaan, ennen kuin saan vastauksia kysymyksiin.
Ilmestyskirja Nyt. Redux
Ja se loppu. Olisiko siitä pitänyt tajuta jotain muuta kuin että se Willard tappo Kurtzin ja se vapautti ne vietnamit ja ne oli fiiliksissä?
No tuossahan se pääpiirteittäin on, mutta useiden katselukertojen myötä on tullut tuota loppuakin hieman tarkemmin mietittyä. Willard hyväksyy väistämättömän ja päättää tappaa Kurtzin armon osoituksena.
Tämän seurauksena Kurtzin kansa elikkä alamaiset vapautuvat. Kyläläiset kumartavat Willardia heidän uutena hallitsijanaan, ja vaikka hän ehkä hetken sitä vaihtoehtoa harkitseekin, hän päättää vaan lähteä paluumatkalle. Lopussa veneeseen koitetaan ottaa vielä radiolla yhteyttä, mutta Willard päättää vaan sulkea radion ja näin mahdollisesti estää ilmaiskun, joka oltaisiin tehty Kurtzin tukikohtaan.
Olisi myös mielenkiintoista tietää, että perustuiko leffa jollain tapaa Raamatun Ilmestyskirjoihin.
Ei kyllä tietääkseni perustu mitenkään. Tai ainakin sitten tosi kaukaisesti.
Aika ajoin hieman tylsä (nukahdin kerran), olisiko pitänyt katsoa leikattu versio? Ja ja.. mitäs vielä. No ainakin elokuvahistorian top-5 one-linerista/dialogista plussaa.
Tuo originelli versio on oma alltime lemppari leffa, ja Redux versio on myös ihan viiden tähden mestariteos, mutta kyllä tuo originelli on silti parempi. Suurin osa noista uusista kohtauksista on hieman turhia, ja ne hidastavat leffan tempoa liikaa. Originelli on sujuvammin etenevä ja tiiviimpi paketti.
Taas tällainen mukavan ylipitkä lista muutaman viikon ajalta:
Marcel Carné: Le jour se lève (1939) (title/tt0031514/)
Kiinnostavasti rakennettu tarina ja hyvä tunnelma. Pääosassa La grande illusion -leffasta tuttu Jean Gabin.
4/5
James Wan: Saw (2004) (title/tt0387564/)
Käsikirjoitus ei oikein vakuuttanut, eivätkä näyttelijätkään kovin hyviä olleet. Myös visuaalista kikkailua oli hieman liikaa. Ihan hyvä pienen budjetin elokuva kaikesta huolimatta..
3/5
Constantin Costa-Gavras: Z (1969) (title/tt0065234/)
Loistava poliittinen trilleri. Hieman tulee Oliver Stonen "JFK" tästä mieleen..
4.5/5
Shari Springer Berman & Robert Pulcini: American Splendor (2003) (title/tt0305206/)
Mielenkiintoinen valtavirrasta poikkeava sarjakuvafilmatisointi. On sinänsä huvittavaa, että Harvey Pekar ja muut tosielämän sankarit esiintyvät myös elokuvassa..
4/5
Charles Chaplin: The Circus (1928) (title/tt0018773/)
Tarina ei ole aivan sieltä Chaplinin tuotannon parhaimmasta päästä, vaikka aivan toimiva onkin. Kulkurin työskentelystä sirkuksessa irtoaa hyvin huumoria..
4/5
Alejandro Jodorowsky: El topo (1970) (title/tt0067866/)
"Surrealistinen western" kuvaisi tätä elokuvaa ehkäpä parhaiten.. Vaikea tätä on lähteä kommentoimaan.
4/5
Federico Fellini: La dolce vita (1960) (title/tt0053779/)
Elokuva sisältää mielestäni monia upeita kohtauksia, mutta kokonaisuus ei täysin toimi..
3.5/5
Jörg Buttgereit: Nekromantik (1987) (title/tt0093608/)
Niin. Tuota. Ei uppoa minuun tällainen sairas nekrofiliameininki. Plussaa tekijöille siitä, että ovat "onnistuneet" tekemään tästä todella vastenmielisen..
1.5/5
Peter Greenaway: The Cook, the Thief, His Wife & Her Lover (1989) (title/tt0097108/)
Todella upeasti kuvattu ja lavastettu elokuva, joka sijoittuu pääosin ravintolaan. Meininki on paikoitellen melko sairasta, mutta jokin tässä vetosi minuun. Michael Gambon on loistava mielipuolisena ravintolan omistajana. Bon apetit.
4/5
David Cronenberg: A History of Violence (2005) (title/tt0399146/)
Melko erilainen elokuva verratuna Cronenbergin aiempaan tuotantoon. Jotkut perhekohtaukset ym. olivat hieman häiritseviä, mutta kyllä tästä hyvä maku jäi suuhun..
4/5
Pedro Almodóvar: Mujeres al borde de un ataque de nervios (Women on the Verge of a Nervous Breakdown) (1988) (title/tt0095675/)