Eihän näitä ole jaksanut listailla kun ei ketään voi kiinnostaa... Mutta laitetaan nyt kerrankin, eli eilen katsomani viisi leffaa:
-Con Air
Yllättäen jo pari vuotta mennyt edellisestä katselusta. Toimintaa oli etenkin puolivälin jälkeen enemmän kuin muistelinkaan. Pidän myös Cagesta, ja mukanahan on lukuisia muita hyviä näyttelijöitä. Hieman juonessa harmittaa se, kuinka Cage joutuu cageen. Viihdyttävä pätkä joka tapauksessa. 4/5
-Austin Powers: International Man of Mystery
Elizabeth Hurley on niin kuuma, niin kuuma... aaah, tshhh.... hot-hot-hot... Mitäs itse elokuvasta... No, katsoin näitä vähän väärässä järjestyksessä aikoinaan, mutta näkeenhän sen jälkeenkin päin että kyllä tämä eka antoi jo hyvät eväät myös jatko-osille. Loistavaa huumoria kautta linjan, kunhan pääsee mukaan fiilikseen. 3½/5
-Austin Powers: The Spy Who Shagged Me
Tämä oli eka AP minkä aikoinaan näin. Ekalla kerralla se ei auennut, vaikka Wayne's Worldien myötä Mike Myersista pidinkin. Mutta toisen ja kolmannen katselukerran jälkeen koko sarjasta tuli suursuosikki itselle. Ms. Shagwell on varsin hot, vaikkei olekaan aivan Ms. Kensingtonin veroinen IMO. 3½/5
-Austin Powers in Goldmember
Yksi (lukuisista) esimerkeistä, jossa jatko-osa tai jopa kolmas osa voi olla edeltäjiään parempi. Suurta eroa ei ole, mutta kyllä Kultamuna vie voiton. Alkuteksteistä lähtien sellaista komedian riemujuhlaa, että oksat pois. Seitsemän kertaa olenkin tämän katsonut suhteellisen lyhyen ajan sisällä. Jaksaisi katsoa vaikka joka viikko, mutta kun muitakin leffoja pitää katsoa niin paljon... 4/5
-The Dead Pool
Pidän Dirty Harryistä siinä missä koko Clintin tuotannosta, ja tuli taas katseltua viisikko läpi. Jotenkin näin peräkkäin katsottuna tuli sellainen olo, että tämä viides ei ehkä ollut aivan edeltäjien tasoa. Voi olla että seuraavalla kerralla en tunne samoin, mutta kuitenkin 3/5.
Professional
05.11.2005, 20:23
Eihän näitä ole jaksanut listailla kun ei ketään voi kiinnostaa...
Minun mielestäni tämä on yksi Plazan mielenkiintoisimmista ketjuista. Saa hyvän käsityksen toisten leffa mausta.
Nytkin varmistui viimeistään se tosiasia, että sinullakin on hyvä leffa maku :thumbsup:
Titanic:
Niin. Mitähän tästä sanoisi sellaista, jota kaikki ei ole jo sanonut. No sanotaan nyt vaikka se, että elokuva oli loistava. Juu, luit oikein. Tarina nyt on välillä vähän korni, ja täynnä pieniä realismi-vikoja, mutta en jaksanut niistä niin välittää. Tarinankuljetus toimii kuitenkin mitä mainioimmin ja vaikka alkuasetelma köyhästä mutta elämäniloisesta DiCapriosta ja eliitti-perheestä olevasta, vähän kapinallisesta Winsletista onkin aivan riittävän monta kertaa nähty, se saadaan toimimaan varsin hyvin. Väittäisinpä jopa, että elokuva ensimmäinen puolisko on jopa parempi kuin toinen vaikka onnistuukin hyvin tavoittamaan hädän ja ahdistuksen Titanickin upotessa. Anteeksi spoileri.
Näyttejöistä sen verran, että Winslet ja DiCaprio heittävät aika lailla perusroolit, eikä muukaan casting mitenkään erityisesti loista. Tämä nyt ei ole sinällään mikään ihme, yksikään Cameronin ohjaustyö ei mitään varsinaista näyttelijöiden juhlaa ole. Roolisuoritukset ovat kuitenkin tarpeeksi uskottavia, että eivät pääse häiritsemään. Asiasta toiseen, elokuvan ensimmäinen puolisko oli mukavan hauska, hymy oli useasti katsomossa herkässä ja tämä vähän korni, mutta silti toimiva rakkaustarinakin peliitti oikein näppärästi.
Mitä sen paatin upottamisvaiheeseen tulee niin liika dramatisointi oli onneksi jätetty pois, luojan kiitos tätä ei päässyt kukaan Spielberg ohjaamaan. Ihmiskohtaloista näytettiin juuri sopivasti mutta pääpaino pysyi kuitenkin aivan oikein itse tapahtumassa ja Winslet / DiCaprion -duon pelastautumisessa. Teknisesti laivan hajoaminen ei välttämättä ole enää niin vakuttaava kuin vuonna 1997, mutta kyllä tämä kovasti nytkin vakuutti massiivisuudellaan, eikä ainoatakaan oikeasti heikkoa ratkaisua näkynyt. Ja pakkohan sen 200 miljoonan budjetin jossain on näkyä.
4+ tai 4½ / 5
edit: ja omaan makuun tämä ketju on myös yksi Plazan parhaita, hyvä että jossain sitä elokuvakeskusteluakin on.
Itse katselin eilen jälleen tuon Casinon. Tämä on vain yksi parhaita näkemiäni elokuvia. Goodfellasia en ole nähnyt muuta kuvittelen sen olevan vieläkin parempi. Casinon loppu on vain jotenkin niin huimaava. Siinä saa todella hyvän kuvan siitä millaista mafiaelämä on ollut kaikessa raadollisuudessaan. Ensimmäisellä kerralla tämä sai 5/5 ja saman se saa edelleen. Yksi parhaista näkemistäni elokuvista :thumbsup:
Minun mielestäni tämä on yksi Plazan mielenkiintoisimmista ketjuista. Saa hyvän käsityksen toisten leffa mausta.
Itselleni oli yllätys, että tämä on näin suosittu. Kun silloin aikoinaan oli näitä "mitä katsoit viikon aikana xx.xx-xx.xx" threadejä, ne tuntuivat sopivilta, ajattelin silloin että ei pidemmässä listausthreadissä ole järkeä. Tosin sitten tästä jalostuikin parempi thread perusteluineen, eikä pelkästään listaus.
Lähinnä kuitenkin tarkoitin sitä, että mitähän siitäkin tulisi jos minä kävisin tänne kaikki 7-10 leffaa (tai enemmänkin) viikossa jaarittelemassa, saattaisi nopeasti monen mitta tulla täyteen. Eilenkin tuli tosiaan nuo viisi katsottua, eikä tänään paljon vähemmäksi jää.
Nytkin varmistui viimeistään se tosiasia, että sinullakin on hyvä leffa maku :thumbsup:
No kiva jos sellainen vaikutelma jäi, täällä onkin viime aikoina ollut enemmän noita negatiivisen tuulen ihmisiä äänessä, mukava kuulla positiivista sävyäkin. Mutta eikös se minun makuni ole jo tullut esille aikojen saatossa... :)
11:14 (title/tt0331811/)
Peruskamaa. Monta eri tarinaa jotka nivoutuvat yhteen. Ei yllätyksiä, mutta ihan mukavaa menoa 3/5.
Happy Endings (title/tt0361693/)
Tämän tapainen komedia ei iskenyt meikäläiseen. Varsinkin illalla vähän liian hidasta kerrontaa.
IsoArska
05.11.2005, 23:58
Van Helsing
No huh huh. Tällaista kuraa ei näy edes parhaimmissa mutapainiotteluissa. Koko "juoni" on liimattu kasaan purkalla. Elokuvassa tämä näkyy siinä, että tapahtumat etenevät käsittämättömien yhteensattumien kautta. Juoni on kliseinen ja reikäinen kuin vanhat sukkani. Enklantiavieraskieliäännänhassullaaksentilla on hirveää, CGI parhaimmillaankin OK:ta. aaarghhhgh.
Arvosana: :thumbsup::thumbsup::thumbsup: / 5
Ei oikeasti. Koko kolme peukkua Kate Beckinsalelle ja sekään ei näyttelijänkyvyistä. ;) Ainoa syy, miksi tämän rainan jaksoin katsoa loppuun. Muuten elokuva on ihan paska ja ansaitsee arvosanan 1 parhaimmillaan. Krapulassa voi nousta jopa 1½:st, jos nukahtaa kesken. Edit - Muumio on tähän verrattuna mestariteos, se on paljon sanottu se.
Metallica: Some Kind of Monster (title/tt0387412/) (2004)
Whoa! Enpäs ennen tätä pätkää Metallicasta niin välittänyt, mutta nyt on sellainen fiilis että pitää hankkia kaikki livekeikat ja cd:t heti!
Tätä dokkaria varteen on luultavasti kuvattu aika hyvä määrä kuvamateriaalia, josta on onnistuttu leikkaamaan hieno kuvaelma St. Angerin luomisesta ja Metallican historiasta. Ja pääsee oikeasti näkemään mitä siellä kulissien takana tapahtuu, harvoinpa näkee bändin jäsenien "rakentavia" keskusteluja sun muita missään. Mustainen kitinätkin olivat aika huvittavia :)
Ähh, enpä enempää jaksa leffasta kertoa. Katsokaa se!
Suosittelen lämpimästi kaikille vähänkään musiikista kiinnostuneille, vaikkei Metallicaa fanittaisikaan. Almost Famous ja This is Spinal Tap ovat myös omia lemppareita, jotenkin tuli nekin tästä leffasta mieleen. Mahtavaa menoa. Ja leffan lopussa ollut kesäkuun 2003 keikan alkumusiikki, loistavaa! Olin ihan täpinöissä siinä kohtaa, ja olen edelleenkin! :thumbsup:
5-/5
Mysterious skin (title/tt0370986/)
Ihan hyvä draama. Tuossa kahdeksan aikaan aamulla kun tätä katsoo niin tempo on ehkä aavistuksen liian hidas. Sanoisin 3/5. Leffassa sellaisia kankaalla harvemmin näkyviä tuttavuuksia kuin Joseph Gordon-Levitt (Kolmas kivi auringosta) ja Michelle Trachtenberg (Buffy, Eurotrip).
Sahara (title/tt0318649/)
Aikamoista tuubaa. Juoni voittaa jopa Catwomanin; Kaksi entistä laivaston sukeltajaa ja Penélope Cruzin esittämä nörttilääkäri etsivät American sisällisodan aikaista panssarilaivaa Afrikasta ja pelastavat siinä sivussa maailman vesivarat ilkeän businessmiehen kynsistä.
Myös näyttelijät olivat lahjattomia ja yleensä pätevä William H. Macy oli harvinaisen mitäänsanomaton. Eikä Penélope Cruz esitellyt itseään riittävästi.
Alussa luulin katsovani Fastlanea. Mukana oli taas paljon hidastuksia ja Matthew McConaughey muistuttaa aika paljon Peter Facinellia.
1/5
Jarkko G.
06.11.2005, 21:16
Studio Julmahuvi - Monet kerrat tämä on kokonaisuudessaan nähty, mutta edellisestä katselusta on aikaa. Onneksi ei ollut aika kullannut muistoja, vaan jaksot olivat vieläkin parempia kuin muistin.
Mennen Tullen - Toiset tykkää, toiset ei. Itse pidin tästä paljon jo ekalla katselulla ja tasaisin väliajoin on VHS pyörinyt vieläkin. Nyt DVD:ltä maistui edelleen mahtavalle. Hienosti kirjoitettu murhamysteeri sopivalla komedia määrällä. Julmahuvi ryhmältä saisi lisää tulla materiaalia.