Bulli
Pas 3search1 Grimpe . Sour 0 Naked 5search Kissingsweetundressedmomanddaughter 1search4 Sour
El espinazo del diablo aka. Devil's Backbone (title/tt0256009/)
Juuri tuli katsottua tämä tunnelmallinen kummitustarina. Piti hyvin otteessaan ja iso plussa siitä ettei sortunut halpaan säikyttelyyn. Hyvät näyttelijät (lapset mukaan luettuna), klassinen tarina, hyvä toteutus ja muutenkin kaikki kohdallaan. Benicio del Toron pisteet nousivat, taas.
Pieni kauhuklassikko ainakin minun silmissäni.
WarGames
Hellyttävän vanhanaikainen akustisine modeemeineen ja kahdeksan tuuman lerppuineen, mutta kyllähän tämä edelleenkin toimii. Edellisestä katsomiskerrasta olikin aikaa ainakin 15 vuotta.
3/5
Escape from Alcatraz
Ei pärjää mielestäni alkuunkaan Shawshank Redemptionille, jää turhan pinnalliseksi. Hahmoihin ja vankilan oloihin ei saa kunnon otetta. Mutta onhan Clint kuitenkin äijä :thumbsup:
3/5
Wall of Silence (2004)
- Harvinaisen laadukas TV-elokuva (perustui tietysti tositapahtumiin). Poliisi ja isä jahtaavat pojan surmanneita jengiläisiä Lontoossa. Laittoi todella ajattelemaan sitä, minkälainen kynnys silminnäkijöillä on lähteä haraamaan yhteisön painetta vastaan. Hyvää, aidontuntuista näyttelyä. 3 / 5
Kabinett des Doktor Caligari, Das (1920)
- Public domain -elokuva nykyään, tosin melko suttuisena versiona ladattavissa. Yksi ekspressionistisimmista kauden saksalaisista elokuvista. Elokuvan tapahtumaympäristö on arkkitehtuurin (Bauhaus?) kannalta mielenkiintoista. Vaikea uskoa, että Caligarin esittäjä Werner Krauss oli 35-vuotias näytellessään ukonkäppänää. Tästähän elokuvasta ovat kauhuelokuvamiehet (ja myös Hitchcock) ottaneet mallia. Seuraavana pitäisi kauden elokuvista tarkistaa Golem (senkin saa ilmaiseksi!). Varsinkin kun se sijoittuu Prahaan, minne pitäisi huhtikuussa lähteä käymään! 4+ / 5
Häxan (1922)
- Ruotsalais-tanskalainen dramatisointi noituuden historiasta. Vaikka opiskelen historiaa pääaineena, on vaikea sanoa, onko asiapuoli jo päässyt vanhenemaan, mutta vaikea olisi tätäkään kuvausta mennä äänielokuvana ajattelemaan. Noitakokoukset ja kaikki ovat jotain aivan taianomaista katseltavaa, ja tehosteet eivät päässeet häiritsemään. Kidutusvälineiden kuvaukset olivat yksi mielenkiintoisimmista asioista. Päihittää esim. Cruciblen 5-0. Taas kerran käy kateeksi noita muita skandinaaveja, kun niillä on jotain tällaista elokuvahistoriassaan. 4½ / 5
Too Late for Tears (1949)
- Jos ei uni tule, niin mikäs sopisi paremmin ohjelmaan, kuin tummanpuhuva noiri. Naisella on rahankiilto silmässä, ja sen jälkeen ei paljon henki paina. Loppu oli jämäkkä. 3- / 5
Outbreak (1995)
- Castingissa Dustin Hoffman, Rene Russo, Morgan Freeman, Kevin Spacey, Donald Sutherland. Tarinalle (varsinkin lopulle) olisi voinut keksiä jotain hieman enemmän omaperäistä. Nyt mukaan piti väkisin laittaa paha kenraali ja pohjimmiltaan hyvä kenraali. Samoin tämä pakollinen arvuuttelu sen suhteen, paljonko ihmishenki painaa kansallisen turvallisuuden rinnalla, on otettu mukaan. Nytkin herätti kyllä ajatuksia siitä, mitä Iso Pöpö voisi saada aikaan. Kyllähän tämän kerran katsoi. 2½ / 5
Robocop 2(1990):
Olihan se pakko tämä jatko-osakin katsastaa. Tällaisesta leffasta on turha sen kummempaa analyysiä alkaa kehitellä. Normaalia verisempi ja ihan nätisti toteutettu action-pätkä kevyehköllä juonella varustettuna. Vaikka tarinan onkin kirjoittanut Frank Miller, ei sitä voi kovin hyväksi haukkua. Kyllä tämän kuitenkin oikealla asenteella katsoi melko kivuitta. 2½/5
Eilen oli katsomisvuorossa Bryan Singerin vuonna 1995 ohjaama The Usual Suspects title/tt0114814/. Olen tuon rainan nähnyt edellisen kerran melkein 10 vuotta sitten, kun se tuli VIDEOlevitykseen:D, ja silloin pidin kovasti. Hyvin oli juoni unohtunut aikaa myöden, ja koska sitä niin kovasti kehutaan, niin pitihän se katsastaa. Ei olleet kehut turhia, hyvä juoni, hyvin kerrottu, hyvät näyttelijäsuoritukset... Joku siinä kuitenkin tökki vastaan, eli mielestäni ihan täydellinen leffa ei ollut. Tiedä sitten muistinko edellisestä katsomiskerrasta vai annettiinko leffassa liikaa vinkkejä, mutta Keyser Sözen henkilöllisyys selvisi (/arvasin) liian aikaisin. Arvosanaksi voi antaa hyvällä omallatunnolla kuitenkin 4½/5. Valitettavasti Singer on tuon jälkeen tehnyt vähän heikompia elokuvia. Potentiaalia voisi kuvitella olevan.
kokeilija
24.11.2005, 13:18
Star Wars III - Sithin Kosto
Kaverit haukkui mutta ostin tuon itselle. Mikään Star Wars fani en ole mutta tykkäsin todella paljon. Tästä saa nyt haukut mutta mielestäni Hayden oli hyvä Anakinina. :rolleyes: 4½/5
vintsukka
24.11.2005, 17:06
Vaikka tarinan onkin kirjoittanut Frank Miller, ei sitä voi kovin hyväksi haukkua.
Puolustelen sen verran epäjumalaani Milleriä että miehen tekemää käsikirjoitusta kait rukattiin todella rankalla kädellä kyselemättä hänen itsensä mielipidettä asiaan ja Miller on melkeinpä sanoutunut irti koko elokuvasta.
Puolustelen sen verran epäjumalaani Milleriä että miehen tekemää käsikirjoitusta kait rukattiin todella rankalla kädellä kyselemättä hänen itsensä mielipidettä asiaan ja Miller on melkeinpä sanoutunut irti koko elokuvasta.
Kirjoittiko Miller kerralla molempien jatko-osien tarinat? Kun tuntuu melko oudolta, että hän olisi tuollaisen kohtelun jälkeen enää suostunut kirjoittamaan kolmatta Robocoppia.
Greed (1924) (title/tt0015881/) :) :) :) :) ½
Parhaita mykkäelokuvia mitä olen tähän mennessä nähnyt. Vain Chaplinin tuotokset kipuavat korkeammalle. Von Stroheimin elämää suurempi elokuva Ahneus on mielenkiintoinen tarina ihmisten halusta kerätä lisää ja lisää rahaa. Kun rahaa on, mutta sen määrän kasvattaminen menee sairaanloiseksi ja kaiken muun edelle, alkaa myös fyysinen ja henkinen kituminen sekä rappeutuminen. Tässä tarinassa aviopuolisolle tulee yllätyksenä arpajaisvoitto, joka aloittaa morsiamessa ahneuden kerätä lisää ja lisää. Raha on vain säästettäväksi; hivellettäväksi ja kiillotettavaksi. Kun rahaa on, myös ihmiset ympärillä alkavat vaatia sitä itselleen ja keksiä verukkeita millä sitä saisi.
Tarina olisi mielenkiintoista nähdä uudelleen tehtynä - nykyaikaan sijoittuen. Se toimisi varmasti myös nykymaailmassa, jossa uusliberalistiset arvot näyttävät nousevan usein inhimillisyyden edelle.
Suomenkielinen arvostelu elokuvasta (ahneus.html)
Kiitos Murnau! Tulkitsinko oikein, että kanarianlinnut edustavat elokuvassa esim.unelmia tai elämää? Linnuthan ovat suuressa roolissa - ne lentävät(=elävät), tulevat ulkoisen vaaran takia uhatuiksi ja lopulta kuolevat. Aivan kuten McTeaguen elämäkin...
EDIT: Katsomani versio oli se lyhyempi reilut 120 minuuttia
Green (1924) (title/tt0015881/) :) :) :) :) ½
Green! :D
Kiriotusvire. Mutta hyvä postaus, enpäs tiennyt mykkaelokuvat.comin olemassaolosta mitään ennen tätä!
Itse katoin viimeksi Kuutamolla (title/tt0307076/) -nimisen leffan. Olin pari vuotta sitten nähnyt sen ja silloin pidin siitä vielä kohtalaisen paljon. Leffan alku tuntui nytkin ihan hyvältä, mutta loppua kohti mentäessä juonen köyhyys alkoi häiritä. Lähinnä nyt niiden muutamana hauskan jutun takia mm. Taksikuskista voisin laittaa tällä kertaa
2+/5
Akira Kurosawan Ohjaama Seitsemän samuraita - Shichinin no samurai title/tt0047478/ tuli sitten katsottua vuosien tauon jälkeen. Olen pitänyt tästä leffasta 10 vuotiaasta klopista lähtien, sillä vaikka tarina on kieltämättä melkoisen yksinkertainen, elokuvan kerronta on niin loistavaa, että se jaksaa pitää otteessaan reilun 3 tuntia aivan vaivatta. Jos tätä ei ole vielä nähnyt, niin saattaa varoituksen sana teineille olla paikallaan, uutena tuttavuutena leffa saattaa aluksi vaikuttaa Jouko Turkan (kyllä te tän tiedätte?) aikaisen Teatterikorkeakoulun oppilaiden välituntiriehakoinnilta. Varsinkin alussa ylinäytteleminen häiritsee, mutta pian siihen tottuu ja ilveilystä (siis kaikesta naaman vääntelystä, kumartelusta, itkemisestä, pomppimisesta, huutamisesta jne.) tulee oleellinen osa elokuvan maailmaa. SandewMetronomen dvd ei ole mikään laadukas julkaisu; kuva on suttuinen ja täynnä ylimääräisiä musteläiskätestejä, eikä subbarikaan saa töitä. Mutta ei haittaa, elokuva itsessään on aivan loistava ja kaikkien kehujen arvoinen. Pisteitä täydet 5/5.
Green! :D
Kiriotusvire. Mutta hyvä postaus, enpäs tiennyt mykkaelokuvat.comin olemassaolosta mitään ennen tätä!
Kiitos huomautuksesta. Korjattu. Yöpostaukset tuppaavat olemaan typoilla varustettuja. :)
Volker Schlöndorffin Peltirumpu - Die Blechtrommel title/tt0078875/ vuodelta 1979. Miten arvostella yhden lempikirjani pohjalta tehtyä elokuva, joka ei luonnollisestikaan tavoita kaikkea sitä mitä kirjassa on, mutta toimii omana kokonaisuuteenaan äärimmäisen hyvin. Juonta tai elokuvan tapahtumia en taaskaan ala selvittelemään, mutta tarina 3-vuotiaana kasvamisen lopettavasta, lelurumpua hakkaavasta ja korkealta kiljuvasta pojasta on erinomainen. Tarina kantaa ihan sellaisenaan, mutta saa kivasti merkittävyyttä lisää, jos osaa yhdistää henkilöitä ja Euroopan historiaa (ei ne yhteydet ihan suoraviivaisia ole, eikä tietämättömyys estä elokuvanautintoa). Turhaa kai huomauttaa, että tässä leffassa ei ole rentoa läppää heittäviä poliiseja tekemässä huumeratsiaa, eikä DTS-raidalle juurikaan ole käyttöä (joten se on jätetty pois Futuren julkaisusta). Seksiä, mädäntyneitä hevosenpäitä, sotaa, takaa-ajoa, perunoita, natsi-paraateja, ampumista... kaikkea löytyy! Kirja on niin hyvä, että olisi väärin antaa sen pohjalta tehdylle elokuvalle enempää kuin 4½/5. Jos en olisi lukenut Günter Grassiani niin montaa kertaa, antaisin todennäkäisesti tuon ½ lisää.
Ja älkää kysykö kuvanlaadusta mitään, katsoin leffan läppäriltä työmatkalla.
vintsukka
25.11.2005, 16:13
Kirjoittiko Miller kerralla molempien jatko-osien tarinat? Kun tuntuu melko oudolta, että hän olisi tuollaisen kohtelun jälkeen enää suostunut kirjoittamaan kolmatta Robocoppia.
Jaa, nyt pistitkin pahan. En niin tarkkaan muista tuota juttua mutta sen tiedän että Miller julkaisee parhaillaan sarjakuvaa joka kertoo miehen alkuperäisen Robocop 2-leffaan kirjoittaman tarinan. Eli ainakaan leffaan lopulta päätynyt tarina ei ollut Millerille täysin mieluinen. Muistan vain lukeneeni jostain että käsikirjoitusta olisi Frankin "selän takana" kirjoitettu uusiksi, mutta en tiedä paljonko tarinaa on matkan varrella väritetty.
Hurricane
25.11.2005, 23:50
Ae Fond Kiss... (title/tt0380366/)
Elokuva käsitteli uskontojen aiheuttamia konflikteja normaalielämässä. Samasta aiheesta Briteissä on viime vuosina tullut ainakin pari muutakin leffaa, East Is East ja Bend It Like Beckham. Nyt erona on se että edellämainittujen kevyen lähestymistapaan sijaan Fond Kiss on vakava elokuva ihan ensimmäistä kohtausta lukuunottamatta. Itse asiassa se on aika raastava elokuva, mutta samalla erittäin hieno, aivan taattua Ken Loach -laatua. Rakkaustarina oli erittäin hienosti ja uskottavasti rakennettu. Tästä kunnia lankeaa näyttelijöille, eritoten Eva Birthistle oli aivan äärimmäisen hyvä. Siirtolaisasian lisäksi Loach ei jätä tuttuun tapaansa myöskään muuta englantilaista yhteiskuntaa rauhaan ja kohtaus pastorin kanssa onkin yksi elokuvan vaikuttavimpia. Ajatuksiaherättävä leffa. 4½/5
Sin City (title/tt0401792/)
No tuli viimein ja vaivoin katsottua. Kovastihan tämä tylsytti, jopa niin että piti katsoa kahdessa osassa. En koskaan tuollaisesta väkivallalla herkuttelusta ole missään yhteydessä juurikaan tykännyt. Ei sillä että se järkyttäisi tai puistattaisi, vaan pikemminkin tylsistyttää. Mutta kyllähän tässä elokuvassa paljon hyvääkin oli. Kaikenkaikkiaan tykkäsin yllätyksekseni visuaalisesta ilmeestä. Tarinoista viimeinen oli eniten mieleeni jo ihan siitä syystä, että nykyään tuntuu meikäläiseen uppoavan kaikki mitä Willis tekee :). No, joka tapauksessa tuo tarina säväytti eniten. Rourken hahmosta en muista poiketen niinkään innostunut. Sen sijaan Elijah Wood oli kiva valinta rooliinsa. Keskimmäinen tarina oli kokonaisuutena kolmikon heikoin. 3½/5
Hip Hip Hora! (title/tt0385751/)
Ruotissa kyllä hallitaan nuorisoelokuvien teko. Hip Hip Hora!:sta tuli tietysti Fucking Åmål mieleen jossain määrin, mutta kyllä tämä ihan hienosti itsenäisenä elokuvana toimii. Tarinassakaan ei mitään kovin tavallisesta poikkeavaa nähty, mutta kai tässä henkilöohjaus ja näyttely toimi, koska hahmoista tuli ihan toimivia ja koskettavia. Nuori tyttö pääosassa oli erittäin hyvä. Viimeinen kohtaus nauratti. Ei mitään maata kaatavaa, mutta simppeliä pissiskuvausta. 3½/5
Batman begins
- paras Batman tähän mennessä, jotenkin vaan tuli sellainen tunne, ettei tällä ollut mitään tekemistä aikaisempien Batman leffojen kanssa.
3½ / 5
Mulholland Drive
- Lynchille tyypilliseen tapaan outo. Kyllähän tuon katsoi, silti en ymmärrä sen saamaa hypetystä, ei se niin hyvä mielestäni ollut...makuasioita.
2½ / 5
Tyttö, Sinä olet tähti.
Ensimmäisen kerran tuli käytyä oikeissa elokuvissa kotiteatterin laiton jälkeen. Reilut puoli vuottahan tuossa vierähti, Paha Maa oli edellinen elokuvissa katsottu.
Itse elokuva oli kiva kuvaus musiikin tekemisestä. Parissa kohdassa nousi karvat pystyyn, kun näytti niin tutulta :) Tuollaista yön yli puuhasteluahan se aikanaan oli :rolleyes:
Tarina eteni kivasti eikä pahemmin suvantovaiheita ollut. Paitsi se yks ruokailukohtaus, jossa oli yllättäen koko elokuvateatteri hiljaisena. Tuohon puhelimen pirinä jonkun taskusta ja tunnelma olisi latistunut.
Itse en pahemmin hiphopista tai R´n´B:stä välitä, mutta leffan musa on sen verta kovasti soinut yleisimmillä radiotaajuuksilla, että hyvin ne leffan seasta erottuivat. Noh, kuuro olisi pitänyt olla, että tunnusbiisi ei olisi sattunut korviin :)